Siian onginta, lyhyt oppimäärä

 

Siikaa ongitaan keväisin, heti jäiden lähdettyä, salmi ja virtapaikoilta. Varsinkin puhtaan (hiekka) pohjan omaavat rannat ovat potentiaalisia paikkoja. Monien mielestä syötteinä parhaita ovat ohuehkot madot, mutta myös mikroaaltouunissa sitkistetyt katkaravut toimivat, itse suosin katkoja, vaivattomuuden takia.

Ensinnäkin ongintaan tarvitaan vapa ja kela. Itseasiassa mikä tahansa, mielellään kohtuullisen pitkäheittoinen virveli käy. Itse käytän huokeita lasikuituisia kelaonkivapoja ja 500-sarjan ABU puolihaspeleita.

Sitten tarvitaan tarpeet, joilla saa viritettyä ongen vavalla heitettäväksi. Monet suosittelevat koukkukokoja #8-#10, mutta minä käytän Kamasanin katkamallista perhokoukkua koossa #12. Painoksi käy mikä tahansa, jonka läpi saa siiman liukumaan, minä suosin kuvassa olevia painoja. Liukustopparina ja tapsien kiinnikkeenä käytän leikaria, tosin esim. uistinrengas toimii ihan hyvin. Siimoina minulla on onkikäytössä monofiilit, heittosiimana 0.30mm ja tapsisiimana 0.17mm.

Onki kootaan seuraavasti:

- Ensin siima läpi painosta ja siimanpäähän leikari.
- Leikariin sidotaan yksi tai kaksi 50-80cm pitkää tapsia, joiden päässä koukut.

Koukkuihin pujotetaan joko sitkistetyt katkat tai sitten jos on matoja, niin madot. Pujotus tehdään niin, että mato jää suoraksi tai katka ehjäksi, kumpaa sitten käytettiinkään. Koukun kärkeä _EI_ peitetä syöttiin. Oheisessa kuvassa on koukku pujotettu pieneen jigikumiin, tavalla jota käytän onkipujotuksena, jigi tuskin toimii syöttinä kuitenkaan.

Itse onginta tapahtuu siten, että heitetään onki pyyntiin ja kelataan löysät pois, jonka jälkeen vapautetaan kela ja aletaan odottelu(voi esim avata olusen). Kun siika vie siimaa, annetaan viedä hetki, kelataan löysät pois ja vedetään rauhallinen tartutusveto vavalla ja kelataan kala rantaan. Kala on useimmiten tällä onkitekniikalla kiinni "puolimatkast peräsuoleen", joten tapa ei sovellu "C&R"-kalastukseen.

Tämä ei ole ainoa, ei absoluuttisen oikea tms tapa onkia siikaa, tämä on minun käyttämä tapa, jolla olen siikoja saanut, jotkut onkii toisenlaisilla virityksillä, mutta tämähän onkin vain lyhyt oppimäärä...

 

by abboreman